PerhosuintianimaatioPerhosuinti

Tekniikkateemana on animaation mukaisesti perhosuinti, joka useimpien harrastajauimareiden mielestä on lajeista vaikein ja raskain. Raskain se varmasti on, mutta ei välttämättä vaikein - usein se on toiseksi helpoin opetettava lapsille kilpauintikoulussa heti selkäuinnin jälkeen sillä sekä kädet että jalat liikkuvat samassa tahdissa.Tekniikkaa selviää parhaiten animaatiosta.

Perhosuintiin pätee sama kuin kaikkiin lajeihin: liuku on tärkein ja se on pyrittävä hallitsemaan kaiken aikaa. Liuku säilyy kun uinti pidetään tarpeeksi matalana eli pystysuuntaista liikettä tapahtuu mahdollisimman vähän. Tästä syystä ovat maailman parhaat perhosuimarit alkaneet hengittää sivulta mikä on vastoin tunnetun uintigurun Maglischon käsitystä. Tärkeimmät asiat perhosuinnissa ovat:

  1. Potku lähtee lantiosta, se on matala, mutta piiskamaisen terävä, polvet eivät taivu kovin suuresti eikä peppu hypi
  2. Jokaisella käsivetosyklillä potkaistaan kaksi kertaa: ykköspotku käsien ojentuessa eteen ja kakkospotku lopputyönnön kohdalla.
  3. Pää nousee hengitykseen- muttei kovin korkealle - käsien noustessa vedestä lopputyönnön lopussa ja painetaan veteen ennen käsiä.
  4. Kädet tekevät avaimenreikäkuvion ja veto alkaa heti käsien ojennuttua eteen -käsiä ei uiteta
  5. Hengitysrytmejä on monenlaisia: 50m uidaan tavallisesti joka toisella vedolla hengittäen, mutta pidemmillä matkoilla hengitysvaihtoehtoja on paljon; tavallisimmat ovat joka vedolla, joka toisella vedolla ja 2-1 eli joka kolmas veto hengittämättä, useimmat mastersit pitäytynevät joka vedolla hengittämiseen, mikä takaa maksimaalisen hapen saannin! Muista, että 50 metrillä happivelan syntyminen tuskin hidastaa vauhtia, mutta pidemmillä matkoilla riski on suuri.

Parhaat oheisharjoitteet

Paras harjoite on tietysti uida perhosta. Jos laji tuntuu raskaalta, seuraava harjoite lisää kestävyyttä tekniikan kärsimättä sillä, jos yrittää huonolla tekniikalla uida pitkiä sarjoja tekniikka ei ainakaan kohene.

Uidaan 500 m siten, että joka altaanmitan alussa uidaan niin monta vetoa perhosta kuin hyvällä tekniikalla pystytään (aluksi vaikka vain yksi!), loput altaan mitasta uidaan joko mitä halutaan tai sitten kroolia, selkää tai rintaa perhosuinnin potkulla. Kun tekniikka paranee, voidaan perhosvetoja lisätä aina yhdellä. Kun jaksetaan uida puoli altaan mittaa, siirrytään 50 metrin kierrokseen eli esim. 12,5 perhosta + 37,5 omavalintaista kunnes päästään 25/25 systeemiin, josta voidaan seuraavaksi tavoitteeksi asettaa 50/50 jne. Luonnollisesti 500 metrin sijasta voidaan valita joko lyhyempi tai pitempi matka kykyjen ja halujen mukaan.

Muita harjoitteita:

  1. Paras potkuharjoite on potkia veden alla joko vatsallaan, selällään tai kyljellään niin pitkälle kuin pääsee mahdollisimman kovaa vauhtia (ei siis välttämättä kovalla teholla). Tämä harjoite opettaa mitoittamaan potkun syvyyden oikein. Hyvä tavoite on pyrkiä lisäämään sitä matkaa, jonka pääsee esimerkiksi viidellä potkulla. Lopun altaanmitasta voi joko potkia pinnalla tai uida. Huom! Perhospotkujen harjoittelussa laudan käytöstä ei ole mitään hyötyä.
  2. Oikean rytmityksen oppii parhaiten uimalla perhosta potkimatta (ilman pullaria). Kun antaa jalkojen roikkua perässä, ne myötäilevät vetoa ja painuvat alaspäin juuri oikeassa potkurytmissä. Pikkuhiljaa lisätään vähän potkua alaspainumisvaiheeseen ja - voila!, rytmi asettuu oikein kuin itsestään.
  3. Paras vetoharjoite on ns. 3-3-3 harjoitus, jossa uidaan kolme vetoa yhdellä kädellä (toinen käsi suorana edessä), sitten vastakkaisella kädellä kolme ja lopuksi kolme vetoa normaalia perhosta. Harjoitetta voi tehdä myös 2-2-2, 1-1-1 tai piikki-piikki-piikki systeemillä.
Tämä on kova väite, mutta muista harjoitteista ei ole kovin paljon hyötyä, ylläolevilla pärjää.